TakaisinMaaliskuun opetus |
|
|
Me saamme uuden liiton edut uskon
kautta Jumalan lunastustyöhön. Luottamuksemme on Hänen teoissaan
— ei omissamme. Tämä on uskomme valtava ihme: Jumala teki liiton
Jumalan kanssa meidän eduksemme!
Se, mitä saamme uudessa liitossa, ei perustu omiin saavutuksiimme, vaan Kristuksen saavutuksiin. Liiton ehdot on päätetty ikuisiksi ajoiksi. Meidän ei tarvitse elätellä mielessämme pelkoa siitä, että Jumala hylkäisi meidät tottelemattomuutemme tähden. Todellakin, Isän ja Pojan välinen uusi liitto solmittiin nimenomaan siksi, että saisimme anteeksi tottelemattomuutemme! Uuden liiton ehdot olivat seuraavat: Jos Jeesus eläisi elämänsä pyhässä, synnittömässä puhtaudessa, olematta koskaan tottelematon Isää kohtaan; jos Hän antaisi itsensä alttiiksi ristin ja kuoleman aiheuttamaan nöyryytykseen ja kärsimykseen, Jumala siirtäisi ihmiskunnan rangaistukset, kiroukset ja moraalisen velan Hänelle. Kaikki se, minkä syntiset olisivat ansainneet, annettaisiin Jeesukselle. Jumalallinen rakkaus tyydyttäisi jumalallisen oikeudenmukaisuuden; armo voittaisi tuomion. Liittoa ei solmittu ainoastaan koko ihmiskunnan, vaan myös kaikkien aikojen puolesta, ja se tulee lopulta muuttamaan koko luomakunnan langenneen tilan. Maailmankaikkeuden puhdistuminen, uuden taivaan ja maan luominen ja kirouksen ja sen seurauksien poistaminen kaikki perustuvat uuden liiton voimaan. Ne, jotka uskovat, ovat ensimmäisinä lunastuksesta osallisia. Kun Jumala katsoo Poikansa uhriin, Hänen oikeudenmukaisuutensa saa tyydytyksen. Sovitus on maksettu: täydellinen elämä epätäydellisiä elämiä vastaan. Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset, ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin. (Kol. 2:13–14) Uusi liitto sai täyttymyksensä ristillä. Siellä se kirjoitus säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme, otettiin pois tieltä ja naulittiin Kristuksen ristille. Sinun velkasi on otettu pois tieltä. Sinua vastaan suunnatut säädökset on mitätöity. Sen päälle, missä lukee "kirjoitus säädöksineen, joka oli meitä vastaan", on kirjoitettu: "maksettu kokonaan Karitsan verellä". Millaista Jumalaa me palvelemmekaan! Isä lähettää ainoan Poikansa — oman luontonsa ja olemuksensa — edustamaan ihmiskuntaa, niin että Jumala voisi tehdä liiton Jumalan kanssa ja siten varmistaa iankaikkisen pelastuksemme täydellisesti! Entä paholainen? Entä pimeyden vallat? Julistettuaan Jumalan valtavaa pelastussuunnitelmaa ja jumalallista velkojen mitätöintiä Paavali käsittelee Jumalan ihmiskunnalle suunnatun anteeksiannon seurauksia ja sen vaikutusta pimeyden valtoihin. Hän osoittaa, että kun Kristus "riisui aseet hallituksilta ja valloilta... [hän] asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun." (Kol. 2:15) Jos saatana olisi yleinen syyttäjä, ja meidän syntimme olisivat hänen syytöksensä meitä vastaan, on kuin ne yhtäkkiä lakkaisivat olemasta. Meidän rikkomuksemme on otettu "tieltämme pois". Jos meillä oli sakkoja maksettavana, Jeesus maksoi ne. Jos olimme saaneet rangaistustuomion, Jeesus kärsi sen. Syntimme olivat paholaisen kädessä oleva ase, jota se käytti tehokkaasti erottamaan meidät Jumalasta. Jeesuksen uhri riisti saatanalta tämän aseen ja teki saatanan meitä vastaan kohdistamat syytökset voimattomiksi. Uusi liitto on sen totuuden ytimessä, jonka Jeesus sanoi tekevän meidät vapaaksi. Oletko jo vapaa? Mitä sinun on tehtävä, jotta voisit ottaa tämän vapauden vastaan? Usko se.
Kaikki kuuluu meilleEmme ole kuitenkaan saaneet vain pelastusta; Paavali kysyy: "Kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?" (Room. 8:32) Toisin sanoen, jos Jumala meni niin pitkälle, että antoi poikansa, mitä hän ei antaisi? Vastaus on, että hän antaa kaiken. Veriliitto on vapauttanut Jumalan sydämen. Kaikki ne lukitut siunaukset, joita Israel ei synnin tähden voinut saavuttaa, Jumala nyt tuhlaa niille, jotka yksinkertaisesti astuvat sisälle uuteen liittoon ottamalla vastaan Kristuksen.
Meidän täytyy ymmärtää — ilmoittakoon Jumala sen meille juuri nyt — miten Isä on pitkään halunnut olla antelias ihmiskunnalle. Hän on todella varmistanut, että saamme kaiken, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan. (Ks. 2. Piet. 1:3)
Olemme saaneet kaiken veriliiton tähden. Israel seurasi liiton arkkia ja astui sisälle luvattuun maahan. Se "maa", jonka olemme kutsutut perimään, on Jumalan rakkauden runsaus! Olemme kutsutut seuraamaan tätä täyden anteeksiantamuksen liittoa. Tämä on se turvallisuus, joka kulkee edellämme elämässä.
Mikään tuntemamme maallinen kokemus ei ole verrattavissa uuden liiton voimaan. Emme todellakaan ole ennen kulkeneet tätä tietä. Francis Frangipanen kirjasta Liiton Voima | |