Takaisin

Helmikuun opetus

Hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään.

—2. Piet. 1:3

 

Ovi siihen ulottuvuuteen, missä kaikki on mahdollista,

on avautumassa meidän edessämme!

 

Jumalan Poika käytti kolmekymmentä vuotta valmistautuakseen palvelutyötänsä varten. Kuitenkin tuli aika, jolloin voima moninkertaistui Jeesuksen elämässä, ja tapahtumien kulku nopeutui huomattavasti. Tästä puhuu se, miten usein kreikan kielen ilmaisua "heti"/"kohta" käytetään evankeliumeissa — yksin Markuksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa se esiintyy kymmenen kertaa! Tämä kertoo meille, että kun Pyhä Henki toimii, Hän toimii voimakkaasti ja nopeasti.

Me olemme luottaneet traditioihin. Kulttuuristamme omaksumamme inhimilliset rajat ja rajoitukset ovat sulkeneet meidät sisäänsä. Mutta meille on tapahtumassa jotakin uutta ja ihmeellistä: Herra johtaa meitä luottamaan täydellisesti liittonsa lupauksiin.

Meidän tulisi odottaa, että rukousvastaukset lisääntyvät nopeasti, jumalallinen toiminta kiihtyy ja välittömiä läpimurtoja tapahtuu. Monissa osissa maailmaa herätyksen olosuhteet ovat todellakin jo muuttamassa maailmaa räjähdysmäisesti. Ennen pitkää opimme, että Jumalan ei ole yhtään sen vaikeampaa tehdä jotakin heti kuin toimia vähitellen. Meidän on lakattava ajattelemasta, että Jumala voi toimia vain vähitellen.

Miten voimme nähdä Jumalan toimivan elämässämme tällä välittömällä tavalla? Vastauksia on ehkä monia, mutta yksi ensisijainen edellytys on, että löydämme uuden liiton voiman. Mitä paremmin ymmärrämme, mitä Kristus on tehnyt meidän edestämme, sitä täydellisemmin luotamme Häneen, ja sitä nopeammin näemme Jumalan käden toimivan.

Olemme kylläkin saaneet Jumalan anteeksiantamuksen veren kautta, ja olemme kuvaannollisesti sivelleet Hänen vertansa elämämme "ovenpieliin". Mutta Kristuksen vuotanut veri on vapauttanut paljon enemmän kuin useimmat ovat saavuttaneet. Todellisuudessa olemme tunteneet liiton voiman ensimmäiset vaiheet — sen, mistä olemme päässeet vapaaksi — mutta emme tiedä, mitä olemme kutsutut omistamaan.

Israelilaiset vapautettiin Egyptistä, jotta he voisivat ottaa omakseen luvatun maan. Samoin myös me olemme uuden liiton voiman kautta vapautetut synneistämme ja inhimillisistä rajoituksistamme, jotta voisimme omistaa itse Kristuksen luonnon. Olemme saaneet Jumalan kokoiset rajat, taivaanlaajuiset vakuutukset ja ikuiset lupaukset, jotka ylittävät vajavaiset kykymme.

Aivan kuin Israelin tuli seurata pappeja ja liiton arkkia, myös meidän tehtävämme on seurata tarkasti Jeesusta, ylimmäistä pappiamme. Hän tulee johtamaan meidät liiton ulottuvuuksiin, missä yliluonnollinen ei enää ole vain jotakin salaperäistä ja saavuttamatonta, vaan pikemminkin Hänen uuden liiton kansansa asuinpaikka, "luvattu maa"!

Kirjasta Francis Frangipane: Liiton voima

Takaisin